Hallelujah, väsyttää hirvittävästi.
Olen siis perjantaina (31.3) alkanut hoitamaan virtuaalisesti
haflingerori Vanilja's Pilonia. Perjantailta ja lauantailta on jo
tullut kirjoitettua kaksi ylipitkää kirjoitusta, olen maininnut
Johkulle etten voi hoitaa maanantaista perjantaihin. Serkkuni Kata
hoitaa siellä myös, voin kyllä ihan reilusti sanoa, että vaikka Katan
kertomukset ovat lyhyempiä, ne ovat sentään täyttä asiaa ja toimintaa,
toisin kuin minun (: Eilisestä kertomuksesta tuli melkein
kolmesivuinen, kirjoitan ne nimittäin wordilla. Siittola Palmasiin
pääset tästä klikkaamalla.
Apua, jännittää ihan hirveästi! Tänään pitäisi ensiksikin saada lehti valmiiksi, jotta voisin jakaa sen huomenna.
Sitten pitää vielä pakata, käyttää Nasti lenkillä, jännittää.. Tahtoo
Vuokattiin heti! Tunnelma tiivistyy, huomaatteko? Muuten, en nyt
kirjoita varsinaista päiväkirjaa leirikoulun jälkeen, julkaisen ensin
itse leirikoulupäiväkirjan ja palaan vasta sitten normaaliin
päiväjärjestykseen.
sunnuntai, 2. huhtikuu 2006
Kommentit