Tänään oli ratsastusleirin ensimmäinen päivä. Leirihoitsukseni sain
Lillan, pienen ponikokoisen friisiläistamman joka on hieman vikurimpi
tapaus. Koko aamupäivä meillä oli teoriaa, sitten menimme syömään
(kalapuikkoja ja perunamuusia) ja haimme hevoset laitumelta. Otettiin
leipää mukaan, jotta hevoset saataisiin kiinni; sain Lillan hyvin kiinni,
mutta kun olisi pitänyt lähteä liikkeelle, se oli kiinnostunut kolme
kertaa enemmän muista taskussani olevista leivistä. Pääsimme kuitenkin
talliin ja hoidin Lillan kesätöissä olevan Katjan kanssa. Sitten
lähdettiinkin ratsastustunnille, joka alkoi 13.45. Meillä oli ihan vain
perusasioita, mutta olin silti aivan hikinen tunnin jälkeen; Lilla
pelkää maneesin nurkassa olevaa tuomaritornia, ja sain antaa sille aina
sen kohdalla käynnissä kunnolla ulkopohjetta. Myös laukannostoissa
Lilla meni kaksi ensimmäistä nostoa kiitoa, ja toiseksi viimeisellä se
ryösti kun piti hidastaa kevyeen raviin.. Onneksi sain sen pienen
hätiköinnin jälkeen hallintaani.
Tunnin jälkeen hoidimme taas hevoset - olin ihan naatti - ja menimme
välipalalle (leipää/mehua, vaniljajäätelöä jonka päällä oli
vadelmahilloa). Välipalan jälkeen tulimme takaisin talliin ja meillä
oli vielä valjastusteoriaa jne., kunnes pääsimme vihdoin ja viimein
kotiin. Onneksi Mikaela ja Elisa ovat myös leirillä; pelastukseni on
(melkein) taattu!
maanantai, 5. kesäkuu 2006
Kommentit